Etusivu     Siitoshevoset     Kilpahevoset     Info     Toiminta

TERVETULOA

Saavuit juuri 23. heinäkuuta 2006 perustettuun virtuaaliseen ravitalliin Vanilla Trottersiin. Heti aluksi muistutan, että kaikki mitä tallilla tapahtuukin on omistajan vilkkaan mielikuvituksen tuotosta, eikä tapahdu oikeassa elämässä. Olet ehkä saattanut joskus kuulla nimen Vanity Trotters, joka oli Vanillan entinen nimi, mutta muuttui melko pian monista syistä, kun talli oli elänyt vähän matkaa tarinaansa, joka ei toivon mukaan pääty pitkään pitkään aikaan.

Nimensäkin mukaan talli on täyspainoinen ravitalli, joka pyrkii panostamaan hyviin kilpahevosiin, joilla on vahva fysiikka; räjähtävää nopeutta ja kestävyyttä. Karsinoiden takaa kurkisteleekin toinen toistaan upeampaa lämminveri- ja suomenhevosravuria, sekä tietysti peitsaajia, joista jokainen saa tilaisuuden niin radalla kuin siitoksessakin.

Raviponeja en ole ainakaan toistaiseksi ajatellut ottavan, vaikka yksi russponi onkin mukana menossa, enemminkin olen keskittynyt peitsarihin. Hevosmäärän kohdalla yritämme pitää lauman koon noin kahdessa-, kolmessakymmenessä huvin ja hyödyn vuoksi, mutta luulen, että retkahdan jossain vaiheessa isompaan porukkaan. Tämmöisen keskisuuren joukun kanssa jaksan kiertää reippahasti (ja vähemmän reippahasti) raviratoja. Kasvatustoiminta on melko pientä, varsoja syntyy silloin tällöin, kun on tarvetta varsottaa tamma. Kasvattimme tunnistat lämminverisillä loppuliitteestä Vans ja suomenhevosilla W.E.I.. Nyt päästän sinut kuitenkin tältä lörpöttelyltä tutustumaan talliin!

ystävällisin terveisin,
veya (VRL-3335, KaRa)

→ Olemme yhteistyössä Blue Jay Trottersin kanssa.
→ Käythän myös seuraavissa: Ravitalli Loisto, Ravirata Ajaton ja Fire's Arabians.
@mail / vieraskirja
→ Päivitetty viimeksi 24.09.2009.

uutisia

Starttiintulojen viivästymisiä ja loistamista (28.08.09)
Vanilla taas mukana kuvioissa (03.08.09)
→ Kahdesta jenkkipeitsarista 50% omistajuus VT:lle
→ Uusia kilpahevosen alkuja tallissa
→ Crashing Wonder lopetettiin
→ J.T. Nopsantteri varsoi esikoisensa

© VANILLA TROTTERS.
VIRTUAALITALLI - A SIM-GAME STABLE