EQUINOX WEI
Equinox Wei "Eki"
Amerikkalainen ravihevonen, ori
Tummanruunikko, 159cm
s. 13.09.2007, 4-vuotias
Kasvattanut veya, Vanilla Trotters
Omistaa veya, Vanilla Trotters
St: 24: 3-2-5
vs. 17 110 ve
Enn. 15,0aly 15,3ly 14,0ake 18,9ke 15,4akp

kuvaus ekistä
Eki on vahvan young powerin tulos, sillä vanhemmat eivät olleet pojan syntymishetkellä kuin vajaat 5-vuotiaat. Räiskyvä tapaus, joka on alati ruunausuhan alla, mikäli alkaa heittäytyä ylitsepääsemättömän hankalaksi.
Tätä oria voisi kutsua virtuaaliseksi Nevele Prideksi. Mikään herrasmies ei Eki ole, mahdollisimman kaukana siitä. Oria on käsiteltävä varoen, kuin kukkaa kämmenellä pitäen, tai se menettää lyhyen pinnansa ja pistää koko homman ranttaliksi mitä ikinä nyt onkaan tekemässä. Ekin karsinaan ei mennä, kuin ruokinta-aikoina ja silloin kun se viedään ulos tai otetaan käytävälle, silloinkin turha vetkuttelu on syytä unohtaa ja hoitaa hommat ripeästi, mutta huolella. Tykkää kyllä kun joku tuttu henkilö harjailee sitä, mutta ei saa aina näytettyä sitä. Usein kuuleekin sanottavan Ekiä "kiittämättömäksi snobipenskaksi".
Kun Eki on vihdoin ja viimein saatu kärryjen eteen se kulkee suhteellisen nätisti ilman temppuiluja, tosin taluttajien ja loimittajien on syytä varoa turhaa suunpielessä roikkumista, koska tämä poika voi nappasta ja lujaa. Kotona treenattaessa muiden seurassa kulkee yrmyilmeellä ja hidastelee minkä kerkeää, kulkee kuin etana tervassa, kun taas sitten oikein kunnon kisatilanteessa kohtelee muita kuin ilmaa.
polveutuminen
i. Oxford Blue (US) - 10,4 |
ii. Wich Hunter (US) - 09,6 evm |
iii. Moratorium (US) - 12,4 |
| iie. Eternal Frost (US) - 15,0 |
| ie. Anytime Daylight (US) - 12,0 evm |
iei. Atomic Data (US) - 11,2 |
| iee. Do It Again (US) - 13,9 |
e. Lacey's Lindie (FI) - 11,3 |
ei. Mac Lacey (US) - 10,0 evm |
eii. Mr. Micmac (US) - 09,9 |
| eie. Panda Boolshoot (US) - 11,8 |
| ee. Looks Like A Girl (FI) - 15,5 evm |
eei. Handsome Guy (FI) - 13,3 |
| eee. Lou Vidar (FI) - 19,3 |
jälkeläisinfo
Equinox Wei ei ole tarjolla ulkopuoliseen käyttöön, ota yhteyttä mailiin injas@poiswippies.fi.
kisakalenteri
Läpäissyt koelähdön 15.12.07
koelähtöraveissa ajalla 1.27,2kex.
2-vuotiskausi
30.01.08 -
Ratatalli Tempo - Ryh.ajo 2100m, lv:t 2v - 6/10 - 1.25,8ake
07.02.08 -
Narrilaivan - Tas.ajo 2100m, lv:t 2v -
2/13 - 1.26,7ke + 1 800 ve
15.02.08 -
Ajaton - Tas.ajo 2100m, lv:t 2v, avoin - 4/10 - 1.24,4kex + 400 ve
20.02.08 -
Silwer - Tas.ajo 2100m, lv:t 2v - 15/15 - 1.24,8ke
11.03.08 -
Silwer - Tas.ajo 2100m, lv:t 2-v - 9/10 - 1.20,8kexx
17.03.08 -
Narrilaivan - Tas.ajo 2100m, lv:t 2v - 13/13 - 1.25,9kexx
19.03.08 -
Ajaton - Tas.ajo 2100m, lv:t 2v avoin - 11/14 - 1.24,4kex
30.03.08 -
Ajaton - Tas.ajo 1609m, lv:t 2-3v avoin - 11/16 - 1.22,4ly
3-vuotiskausi
14.04.08 -
Narrilaivan - Ryh.ajo 2100m, lv:t 3-4v -
3/9 - 1.19,0akex + 1 200 ve
16.05.08 -
Narrilaivan - Tas.ajo 2100m, lv:t 2-3v -
2/11 - 1.21,0ke + 1 800 ve
21.05.08 -
Ravirata Silwer - Tas.ajo 2100m, lv:t 3v - k
05.06.08 -
Narrilaivan - Tas.ajo 2100m, lv:t 2-3v >
1/9 - 1.19,7ke + 2 000 ve
04.07.08 -
Keryston - Tas.ajo 2100m, lv:t 2-3v >
1/13 - 1.18,9ke + 1 200 ve
10.07.08 -
Silwer - Tas.ajo 1600m, lv:t, enn 18,0 - 20,5 -
3/12 - 1.19,7ly + 610 ve
10.08.08 -
Taikasumun talli - Ryh.ajo 1609m, lv:t 2-3v ja ei enn. - 6/8 - 1.21,2alyx + 100 ve
16.08.08 -
Rt Loisto - Ryh.ajo 2100m, lv:t 3v -
3/7 - 1.18,8ake + 800 ve
4-vuotiskausi
10.07.09 -
North Stable -
Loiston Kultajouhi ryh.ajo 2100m, lv:t 4v -
3/10 - 1.14,9ake + 1 000 ve
13.07.09 -
Kind Trotters - Tas.ajo 2100m, lv:t enn 17,0-20,0 - 10/13 - 1.20,5ke
06.08.09 -
Kind Trotters - Tas.ajo 1609m, lv:t enn 13,0-14,9 - 4/13 - 1.15,5ly + 400 ve
15.08.09 -
Kind Trotters - Tas.ajo 1609m, lv:t enn 13,0-14,9 - 6/16 - 1.15,3ly + 100 ve
09.09.09 -
Burnout Stable - Ryh.ajo 2100m, lv:t enn alle 14,9 -
1/11 - 1.14,0ake + 5 000 ve
12.10.09 -
Narrilaivan - Ryh.ajo 2600m, lv:t enn alle 15,9 - 9/10 - 1.15,4akpx
28.10.09 -
Yep Trotters - Tas.ajo 2600m, lv:t enn 12,0-20,0 - 9/9 - 1.18,2kpx
14.11.09 -
Savitaival - Ryh.ajo 1600m, lv:t enn. 14,0-15,9 -
3/12 - 1.15,0aly + 700 ve
© VANILLA TROTTERS. KUVAT TALLIN OMAISUUTTA
VIRTUAALIHEVONEN - A SIM-GAME HORSE